Tehokas valaistus parantaa työturvallisuutta Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla

Uudistetun valaistuksen myötä Helsingin pitäjän kirkon hautausmaalla on turvallista kulkea ja työskennellä hämärään aikaan. Uuteen tekniikkaan päivitetty valaistus vähentää myös hautausmaan energiankulutusta.

Keskiaikainen Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa sijaitseen kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Pitäjän kirkonkylän alueella, Vantaan Pyhän Laurin kirkon ympärillä. Hautausmaa kattaa 13 hehtaarin kokoisen alueen, jonka näkymää haluttiin yhtenäistää ja rauhoittaa uusimalla alueen valaisimet. Valaistusmuutoksella pyrittiin parantamaan alueen työturvallisuutta sekä helpottamaan valaistuksen ohjausta ja huoltotöitä.

Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan vanha valaistusjärjestelmä oli rakennettu vaiheittain usean vuosikymmenen aikana hautausmaan laajentuessa. Vaiheittain toteutetun valaistuksen ohjaaminen oli hankalaa monissa eri paikoissa sijaitsevien alakeskuksien vuoksi. Osa järjestelmästä oli vanhentunutta, minkä vuoksi siinä ilmeni toimintahäiriöitä ja valaistus oli paikoin heikkoa sekä kulutti paljon sähköä.

Uudistuksen myötä vanhat hautausmaan valaisimet vaihdettiin BEGAn energiatehokkaisiin led-pylväsvalaisimiin. Alueen valaisintiheyttä lisättiin, ettei valaisimien väliin jäisi katvealueita. Näin hautausmaalla olisi turvallista kulkea ja työskennellä myös aikaisin aamulla, kun muuten on hämärää. Hautojen sulatusta varten BEGAn valaisinpylväisiin asennettiin suko-pistorasiat, joista saadaan sähköä työssä käytettäville laitteille. Myös valaisinjärjestelmän ohjaus toteutettiin niin, että valaisimia olisi helppo ohjata keskitetysti yhdestä paikasta.

Ryhdikästä muotoilua ja säänkestävyyttä

Muutoksessa hautausmaan yleiskuvasta toivottiin entistä yhtenäisempää. Valaisimien hillityn muotoilun lisäksi kohteen valaisimien valinnassa oli tärkeää Bega-valaisimien malliston säilyvyys, varaosien saatavuus sekä tuotteiden korkea tekninen laatu ja pitkä käyttöikä.

”Uudet valaisimet eivät tee numeroa itsestään ja ne sulautuvat hyvin maisemaan. Valaisimet ovat ryhdikkään näköisiä eivätkä yllytä ilkivaltaan.” 
Tekninen isännöitsijä Timo Jokinen, Vantaan seurakunnat

BEGAn valaisimet on suunniteltu kestämään vaativia sääolosuhteita. Hautausmaalle valitut ulkovalaisimet ovat alumiinirunkoisia ja niiden kiinnitysruuvit sekä vastakierteet ovat rst-terästä, jolloin ne eivät pääse ruostumaan ja hankaloittamaan valaisimen huoltotöitä, kertoo Hedtec:n tuotepäällikkö Marko Ruishalme.

 

Hautausmaalla käytetyt valaisimet:

BEGA-pylväsvalaisin 84404K3
BEGA-valaisinpylväs 70742

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Marko Ruishalme, tuotepäällikkö
Puh. 0207 638 223, marko.ruishalme@hedtec.fi

2018-05-04T09:23:10+00:00 toukokuu 4, 2018 |